Vegaanien moraaliin kuuluu, ettei syödä mitään eläinkuntaan kuuluvaa. Mutta kuinka he saattavat olla niin julmia ja epäeettisiä, että he vailla minkäänlaisia omantunnon tuskia murhaavat raa'asti meidän kaikkien yhteisen ihanan ja suloisen flooran yksilöitä? Siis tappavat ja vielä syövät kaunista ja puhtoisen viatonta kasvikuntaa. Tämä toiminta on myös ilmastonmuutoksen kannalta erittäin arveluttavaa ja pahentaa sitä, koska kasvit sitovat hiilidioksidia ja muuttavat sen hapeksi ja näin ollen hillitsevät ilmastonmuutosta🤣😜😂
COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa 2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus. Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja MERS (2012), joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä Covid-2-tapauksista ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan. SARS : ia ja MERS: iä vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe
Kommentit
Lähetä kommentti