On hyvin outoa, ettei kuuluminen maailman julmimpaan terroriristijärjestöön ole sinänsä riittävä rikos. Tarvitaan siis erikseen todisteita muista rikoksista. Eihän sellaisia enää voi mitenkään saada. Kuuluminen tiettyihin moottoripyöräjengeihin sen sijaan on. Hehän ovat näiden rinnalla kuin rippikoulupoikia. Isisin ”kalifaatissa” oli vain kahdenlaisia ihmisiä; terroristeja ja uhreja. Uhreiksi voidaan lukea terroristien taaperoikäiset lapset ja vallatuilla alueilla olleet siviilit. Vanhemmat lapset ovat jo aivopestyjä ja hyvin monet heistä on pakotettu osallistumaan raakuuksiin. He eivät ole mitään hellantelttuja, kuten hallitus sinisilmäisesti luulee. Nämä ”Isisvaimot” ovat 100 % varmuudella syyllistyneet rikoksiin. Ellei suoranaisesti murhiin, niin ainakin seuraavan terroristisukupolven kasvattamiseen, propagandan levittämiseen, värväykseen, jesidien alistamiseen ja niin edelleen. Tähän pitäisi saada pikainen lakimuutos. Sivistysvaltio suojelee kansalaisiaan, ei rikollisia. Ylen uutisissa on kuva kummituksen näköisistä hahmoista. Hehän ovat kuin suomalaisen kulttuurin perikuvia. Kuin Kalevalan Ainoja. Oikeasti he ovat aivopestyine jälkikasvuineen ja muine oppilaineen erittäin vaarallisia terroristeja ja värvääjiä. He siis eivät ole vähättelevästi "isisvaimoja" tai taistelijoiden "perheen jäseniä". He ovat ihmiskunnan vihollisia ja pohjasakkaa. Näitä punavihreät haluavat "pelastaa" lisää Suomeen. On ymmärrettävä, että näistä hirviöistä ei tule milloinkaan vastuullisia länsimaalaisen yhteiskunnan jäseniä. Heillä on maailmankuva vinksahtanut omituisille raiteille ja heidän ainoa pyrkimyksensä on aiheuttaa yhteiskunnassa sekasortoa ja kaaosta. Heitä ei voi "pelastaa" millään keinolla, vaikka kuinka olisivat Suomen kansalaisia.
COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa 2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus. Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja MERS (2012), joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä Covid-2-tapauksista ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan. SARS : ia ja MERS: iä vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe
Kommentit
Lähetä kommentti