TERRORISTEJA SALAA SUOMEEN
Hallitus ei kaikessa hyväntahtoisuudessaan ja herkkäuskoisuudessaan taida oikein ymmärtää, kuinka vakavien asioiden äärellä tässä ollaan. Eivät nämä lapset ole mitään hellantelttuja, eikä lapsia ollenkaan siinä mielessä kuin me olemme lapset tottuneet mieltämään. He ovat nähneet ja kokeneet asioita, joita hallitus ei osaa kuvitellakaan. En tiedä onko hallitus nähnyt Isisin propagandavideoita, mutta minä olen. Niissä näytetään oikeita murhia ja silpomisia sellaisella raakuudella, ettei sellaista näe edes elokuvissa "leikisti" tehtävän. Lapset ovat näkemässä näitä. Eivät he siellä missään päiväkodissa ole olleet. Heistä kasvatetaan jo muutaman vuoden ikäisistä lähtien tappokoneita. Jos he eivät suostu ampumaan vankia, he sanovat, että "harjoitellaan, sidotaan silmät ja ammu tuohon seinään". Sitten he tuovat vangin lapsen eteen ja hän ampuu tämän tietämättään oikeasti. Ja muut lapset seuraavat vieressä. Ei sellaista psykiatria maailmasta löydykään, joka pystyisi tällaisen lapsen korjaamaan yhteiskuntakelpoiseksi. Ja nämä lapset päätyvät Suomessa ennemmin tai myöhemmin vuoren varmasti jihadistipiireihin.
Ja sitten loput lapset, joilla on äidit elossa. Kurdit eivät suostu erottamaan heitä, eikä äiditkään heistä luovu, nämähän ovat heidän pääsylippunsa vapauteen. Eli käytännössä kaikki tuodaan. Koska kuuluminen terrorijärjestöön ei vieläkään ole Suomessa rikos, nämä pääsevät käytännössä heti vapaaksi, koska muita rikoksia on mahdoton todistaa. Ja nämä naiset ovat sitä kaikkein kovinta ydintä, koska jäivät sinne hamaan loppuun asti. Hallitus sympatiseeraa ja hoivaa murhaajia, eikä muista sivulauseessakaan heidän uhrejaan. Nämä eivät ole mitään "taistelijoiden perheenjäseniä", perhe tarkoittaa siellä tyystin eri asiaa kuin mihin me olemme tottuneet. He ovat murhaajia murhaajien joukossa. Hallitus elää jossain kummallisessa kuplassa, eikä ymmärrä, että maailmassa on oikeasti pahoja ihmisiä ja nämä "taistelijat" "perheenjäsenineen" ovat juuri sellaisia. Nämä lapset eivät ole mitään viattomia sijaiskärsijöitä. He ovat eläneet tällaisen kammottavuuden keskellä koko ikänsä ja kasvaneet siihen. Sitä ei sinisilmäisyys ja oikeusvaltioperiaatteiden hokeminen muuksi muuta. En ymmärrä, mikä hinku hallituksella on auttaa murhaajia lapsineen, kun kotimaassakin on autettavia tarpeeksi. Lisäksi se aiheuttaa vakavan vaaran omalle kansallemme. Ei näistä ihmisistä mitään kahdeksasta neljään tyyppejä enää saa, vaikka kuinka yrittäisi. Tämä paholaismainen kultti on heissä jo liian syvällä. He jatkavat kulttinsa harjoittamista lähes sadan prosentin varmuudella. He eivät näe meissä kuin vääräuskoisen vihollisen, vaikka kuinka tarjoaisimme heille apuamme. Hallituksen sopii vain toivoa, ettei sattuisi heidän tielleen väärään aikaan. Pitäisi jo alkaa nähdä todellinen oikea maailma haavekuvien sijaan. Tälläkin leirillä on kymmeniä tuhansia tällaisia lapsia. Muutaman tänne tuominen, varsinkaan kun he eivät ole edes suomalaisia, ei muuta tilannetta, muuten kuin aiheuttamalla vaaran meille.
Al-Holin leirillä olevien "suomalaisuudesta" saa jonkinlaisen käsityksen, kun lukee alla olevan listauksen.
Näitä ISIS-naisia ja lapsia ollaan "pelastettiin:
1. Sumaya aka Heli/Minna (HS/Yle peitenimi)
34v kantasuomalainen. Lähti jihadiin vuonna 2012 jättäen 3 lastaan Suomeen. Uusi mies portugalilainen ISISterroristi Nero Saraiva, jonka kanssa 3 lasta. Ei halua Suomeen.
2. Sanna, 47v kantasuomalainen käännynnäinen, joka liikkui Suomen jihadistipiireissä ennen Syyriaan lähtöä marokkolaismiehensä Adin kanssa (mies kuollut). Lähti Syyriaan 3 lapsen kanssa. Neljäs lapsi syntynyt Syyriassa.
3. Sannan ja Adin vanhin lapsi, 13v Sumeya, naitettu, mutta leskeytyi alkuvuonna vain 2 kk avioliiton jälkeen.
4. Ebyan aka Farah/Aisha (HS peitenimiä)
26v Espoon somali, jonka somalimies tehnyt ISIS-videota. Oli tutkinnassa Shiiojen uhkaamisesta ja kertoi HS:lle arkielämästä Raqqassa: ruumiita katulampuissa ja irtopäitä pylväissä. Kaksi lasta.
5. Leyla/Halima (HS/IS peitenimi) 30v tamperelainen somali, joka liikkui jihadistipiireissä jo Suomessa. Karkotettiin kertaalleen takaisin, mutta 2:lla yrittämällä yhdessä veljensä kanssa onnistui. Levitti ISIS-propagandaa Twitterissä. Kaksi lasta.
6. Jonna (HS peitenimi) 25v kantasuomalainen Rovaniemeltä. Kirjoitti propaganda-artikkelin "What they never told me", jossa kertoi mm. ettei Suomessa ole oikeaa islamia ja kehoitti liittymään ISISiin. Bangladeshilaismiehensä kaatunut. Kaksi(?) lasta.
7. Doris/Sara (HS/Yle peitenimi) n. 40v aikuisena muslimimaasta muuttanut "vantaalainen". Hoivaa kahden oman lapsen lisäksi kahta kaatuneen jihadistimiehensä orpolasta. Vanhin poika kaatunut ISISin riveissä ja 2. vanhin poika vankilassa.
8. Asma (HS peitenimi) Ruotsissa asunut Suomen kansalainen. ISISiin 2015 miehensä kanssa. Kaksi pientä lasta. Muuta tietoa ei ole julkisuuteen vuotanut.
9. Safiya (HS peitenimi) 17v kantasuomalaisen Lauran (HS peitenimi) ja somalin tytär. Isäpuoli al-Shahaab terroristioikeudenkäynnin pääepäilty. Somaliaviomies vankilassa. Yksi lapsi.
10. Laura/Anna (HS/IS peitenimi) Safiyan äiti. Miehensä tukena terroristioikeudenkäynnissä. Kirjoitti ISIS-propaganda-artikkelin “How I came to Islam”.
11. Oulun kohuimaami Abdul Mannanin hammaslääkäritytär
Bangladeshilainen jihadistiaviomies kuollut ISISissä 2017. Ainakin yksi lapsi. Kohtalosta ei mitään tietoa julkisuudessa.
12. Virve (HS peitenimi) n. 25v kantasuomalainen Veikkolasta. Sky Newsin videolla Al-Holista esiintynyt Yousef lienee hänen poikansa. HS tietojen mukaan ollut elossa ainakin syksyllä 2018. Ainakin kolme lasta.
Kommentit
Lähetä kommentti