Kokoomuksesta on tullut puolue, joka kannattaa demokratiaa, jossa kansan mielipiteellä ei ole merkitystä. Vapaavuorikin sotkeutuu sisäpolitiikkaan ja kannattaa mieluummin vihreän vasemmiston apupuolueena toimimista kuin yhteistyötä isänmaallisen oikeiston kanssa. Wille Rydman on niitä harvoja joiden sanoista vielä tunnistaa mikä puolue on kyseessä. Loppu kokoomus on samaa puuroa kaikkien muiden kanssa. Olin ennen kokoomuksen kannattaja, mutta nykyään ainoa oikeistolainen vaihtoehto on perussuomalaiset. Jo on aikoihin eletty. Katsotaan miten suut kääntyy kun PS saa seuraavaksi murskavoiton sijaan jättimurskavoiton...👹😂
COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa 2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus. Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja MERS (2012), joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä Covid-2-tapauksista ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan. SARS : ia ja MERS: iä vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe
Kommentit
Lähetä kommentti