Siirry pääsisältöön

KIRJE PÄÄTTÄJILLE



      Olen lähettänyt seuraavan kirjeen kaikille kansanedustajille, tasavallan presidentille, Helsingin kaupunginvaltuutetuille, poliisiylijohtajalle, oikeuskanslerille ja kaikille europarlamentaarikoille kolmella kielellä. Sinisilmäisyyden voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta mikäli asia selitetään yksityiskohtaisesti juurta jaksain eikä se sittenkään mene jakeluun on vaikea käsittää.

       On syytä kysyä, voiko yksikään tiedemies kiistää  yhtäkään lausetta artikkelin tieteellisessä osiossa. Mikäli ei, siitä seuraa automaattisesti vääjäämättömästi, että kaikki muukin pitää paikkansa. Tulkoon yksi asia harvinaisen selväksi. En ole ilmastonmuutoksen kieltäjä. Niitä on tapahtutunut maapallon historiassa niin kauan kuin se on ollut olemassa. Ja tulee tapahtumaan vastaisuudessakin niin kauan kuin se olemassa on. Se on 100 prosenttisen varma asia.

     ILMASTON MUUTOKSET JA IHMISKUNNAN HISTORIAN SUURIN HUIJAUS

      Elämme parhaillaan pleistoseenisen maailmankauden kenotsooista jääkausijaksoa, joka alkoi 2,76 miljoonaa vuotta sitten. Tällä jääkausijaksolla navat ovat olleet jäässä laajemmin (glasiaalit, jotka kestävät noin satatuhatta vuotta ja joista viimeinen, Veiksel-jääkausi päättyi 11600 vuotta sitten) tai suppeammin (interglasiaalit, jotka kestävät tuhansista kymmeniin tuhansiin vuosiin ja jollaista elämme nyt). On siis menossa lyhyehkö leuto holoseeni- kausi.

       Tällaiset  jääkausijaksot kestävät kymmeniä miljoonia vuosia. Lämpimämmät jaksot, jolloin navat eivät ole jäässä, kestävät satoja miljoonia vuosia  (viimeisin, dinosaurusten aika kesti noin 200 miljoonaa vuotta). Tuolloin oli 8-15 astetta nykyistä lämpimämpi. Antarktiksella oli sademetsä. Sieltä on löydetty myös dinosaurusten luita. Meret olivat päiväntasaajalla jopa 32-asteisia. Merenpinta oli 130-150 metriä nykyistä korkeammalla. Tätä jaksoa edelsi kymmeniä miljoonia vuosia kestänyt permikauden jääkausijakso. Jääkausia on siis ollut kymmeniä tai satoja riippuen siitä, lasketaanko jaksot yhdeksi vai useaksi erilliseksi jääkaudeksi. Joidenkin tutkijoiden mukaan maapallo on ollut joskus jopa jääpallo.

       Kaudet syntyvät  maan radan ja akselin kallistuskulmien muutosten, muiden planeettojen liikkeen ja siten niiden gravitaation muutosten vuoksi. Maan radan kulma vaihtelee, sen akselin kallistuskulma vaihtelee 21,8°-24,4° välillä 21500 vuoden välein edesauttaen jääkausien muodostumista ollen nyt 23,5°. Auringon aktiivisuuden syklit vaikuttavat myös ilmastoon aiheuttaen ns. pieniä jääkausia. Sitten on tietysti nämä lyhimmät syklit, vuodenajat, jolloin talvella jää- ja lumialue levittäytyy laajemmalle pohjoisella pallonpuoliskolla.

       Olemme jälleen menossa kylmää huippua kohti, mutta ei kannata pelästyä. Se ei tapahdu vielä tuhansiin vuosiin ja silloin on ihminen kuollut jo sukupuuttoon aikoja sitten. Jääkaudet tulevat toistumaan tällä jääkausijaksolla vielä kymmeniä miljoonia vuosia.

        Tieteelliseen faktaan tukeutuen totean, että ihmisperäisen hiilidioksidin määrä ilmakehässä on alle viiden prosentin luokkaa. Loput tulee luonnosta. Eikä se ylipäätään ole kovin voimakas kasvihuonekaasu. Esimerkiksi vesihöyry, jota on ilmakehässä monikymmenkertainen määrä, on paljon voimakkaampi. Ja hiili on elämän tärkein perusta vedyn, hapen, typen, fosforin ja rikin ohella. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Ilman hiilidioksidia tämä olisi yhtä kuollut kivi kuin Mars. Pelkästään se, että lämpenemistä ei ole havaittu yli kahteenkymmeneen vuoteen vaikka CO2-taso on jatkanut nousuaan vie pohjan koko hiilidioksidiväittämältä. Ja on sääli, että lämpeneminen pysähtyi, koska lämpimällä kasvit voivat paremmin ja tuottavat meille puhdasta happea. 

        Ilmastotiede on erittäin monimutkainen kokonaisuus, johon sisältyy monta tieteenhaaraa, on tähtitiedettä, geologiaa, dendrologiaa, lustotutkimusta, fysiikkaa, kemiaa jne. Auringon säteilyn määrä vaihtelee, sen 11 vuoden pilkkumaksimi toistuu, sen etäisyys meihin vaihtelee, siellä tapahtuu satojen tuhansien kilometrien mittaisia kaasupurkauksia, jotka lähettävät meille voimakkaita säteilypurkauksia. Kuun, Jupiterin ja Saturnuksen vetovoimat kiskovat meitä jatkuvasti aiheuttaen vuorovesi-ilmiöitä ja maanmullistuksia. Mannerlaatat työntyvät toistensa alle aiheuttaen maanmaanjäristyksiä ja erkaantuvat saaden aikaan tulivuorenpurkauksia. Mannerlaattojen liike vääntää merivirtojen suuntaa ja 99.9 prosenttia maapallon energiasta sijaisee merissä. Ilmakehässä on siis 0,1 prosenttia. Kylminä kausina myrskyt voimistuvat hirmuisiksi hirmumyrskyiksi, koska lämpötilaerot kasvavat.

        Ilmastoja on monenlaisia, on paikallisia ja alueellisia, ilmastovyöhykkeitä on erilaisia, on kuivia aavikoita kuten hiekkaerämaat ja etelämanner, on kostea trooppinen ilmasto, pohjoinen havumetsävyöhyke, tundraa ja vuoristoilmastoa sekä alankoista. Merellinen ja mannerilmasto ja,... niin sitten on tietenkin tämä globaali ilmasto, jonka tutkimuksessa on yksi käyrä... Ilmastopoliitikot ovat asiantuntijoita tässä tutkimuksessa. 

        Ilmaston muutokset ovat hitaita tapahtumia. Ne eivät koskaan tapahdu niin nopeasti kuin nyt väitetään tapahtuvan. Tämä on maailman historian suurin huijaus, jonka muutaman tuhannen superrikkaan maailmanlaajuinen eliitti käynnisti jo kymmeniä vuosia sitten. Tähän hiilihysterian levitykseen on käytetty miljardeja, koska on lahjottu ja/tai peloteltu suuri osa tiedeyhteisöstä ja poliitikoista mukaan ja se on onnistunut lähes täydellisesti. Tällaiseen ei pysty kuin tämä eliitti. Se omistaa valtaosan maailman pankeista ja mediasta. Ja se, jos mikä on valtaa.

        Slogan "97% konsensus" on saatu aikaan erilaisilla vippaskonsteilla, mitään sellaista ei ole. Päinvastoin suuri joukko tiedemiehiä on toimittanut useita kriittisiä adresseja YK:lle. Se ei niitä noteraa, koska on myös eliitin talutusnuorassa. Kyllä oikeat tiedemiehet tietävät mitä CO2 tekee ja mitä ei. Heidän on vain vaikeaa saada äänensä kuuluviin, koska tiedemiehiksi tekeytyneet eliitin ilmastopoliitikot ovat aina valmiina nauramaan heidät "denialisteiksi" (sekin tarkoitusta varten keksitty termi) ja heidän mediansa komppaa. Tarkoitusta varten on myös lanseerattu omituinen termi "hiilijalanjälki". Niin kuin siitä mitään jälkeä jäisi. Hiilidioksidi ja happi kiertävät ilmakehässä jatkuvasti. Eläimet hengittävät happea sisään ja hiilidioksidia ulos. Kasvit tarvitsevat sitä yhteyttääkseen sen takaisin hapeksi. Dinosaurusten aikaan CO2- pitoisuus oli nykyiseen nähden jopa 10-kertainen (nyt 0.04%). Elämä oli monimuotoisempaa kuin milloinkaan sen jälkeen. Navat eivät olleet jäässä ja lämpö oli jakautunut maapallolla tasaisemmin.

       CO2:n määrä nousee lämpenemisen johdosta, ei niinkään paljon toisin päin. Mittausten mukaan kasvien kasvu tyrehtyy lähes kokonaan, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus laskee alle 0,02 prosentin. Olimme elämän säilymisen alarajoilla 1800-luvulla, kun pitoisuus oli alle 0,03 prosenttia. Onneksi pitoisuus on lähtenyt sen jälkeen nousuun. Ilmakehän hiilidioksidin määrän kasvu näkyy selvästi satelliittikuvissa vihreiden alueiden lisääntymisenä. Samalla viljasadot ovat parantuneet ja puiden kasvu on nopeutunut. Kasvihuoneissa sadon määrää lisätään nostamalla hiilidioksidin pitoisuus keinotekoisesti jopa 0,12 prosenttiin. 

       IPCC:n tiedot joihin ilmastoskenaario perustuu, ovat vain tietokonemalli, joka perustuu väärennettyyn lähtöaineistoon. Se on todistettu lukemattomien tiedemiesten toimesta. Vaikka tupruttaisimme hiiltä taivaalle niin täysillä tehoilla kuin pystymme 24/7, vuoteen 2050 mennessä ei tapahtuisi mitään ihmeellistä. Elämä jatkuisi ennallaan. Eli voimme todeta, että ihmisperäisen CO2:n merkitys maapallon ilmastoon on lähestulkoon pyöreä nolla.

         llmastohysteerikkojen pitäisi pystyä vastaamaan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä on maapallon optimi lämpötila ja hiilidioksidin määrä mihin pitäisi pyrkiä? Jos ei siihen tiedä vastausta, ei voi myöskään vaatia muutoksia, koska perusteet puuttuvat. Mietitäänpä hieman ilman määrää ilmakehässä. Jos ajatellaan ilmakehän paksuudeksi 15 kilometriä vaikka se jatkuukin toki paljon korkeammalle ja kerrotaan se maapallon pinta-alalla saadaan tulokseksi 7,5 miljardia kuutiokilometriä. Olisiko mahdollista, että jokainen ihminen maailmassa sylivauvoista lähtien saastuttaisi ilmaa kuutiokilometrin niin, että sillä olisi vaikutusta ilmastoon? Vastaan itse: Ei ole. On absudia, kuinka ihmiset saadaan uskomaan lähes mitä minkälaisia satuja vaan kunhan se kerrotaan uutisissa tai poliitikkojen suusta. Kuten esimerkiksi, että Suomen suot tai lehmien röyhtäilyt vaikuttaisivat maailman ilmastoon. Tai, että metsäpalot lisääntyvät pelkästään lämpimien ilmojen johdosta. Tai, että maailman sinnikkäintä eläintä, karhukaista uhkaa sukupuutto kun pari astetta lämpenee. Tai, että siinä ylipäänsä olisi mitään pelottavaa. Onhan nämä nyt ihan surkuhupaisia juttuja, jos nyt vähänkään järkeilee ja omaa edes vähän suhteellisuuden tajua. Ja onnistutaan toisaalta salaamaan totuus kuten, että navat eivät ole sulaneet, säät ovat aivan yhtä lailla vaihdelleet lähi menneisyydessä, ei edes muisti tunnu pelaavan. Tai kerrotaan jääkarhujen olevan ahdingossa vaikka ne tosiasiassa voivat niin hyvin, että kanta on nelinkertaistunut lyhyessä ajassa.

       Ilmastopoliitikot vetoavat usein IPCC:n raporttiin. Se on 1600-sivuinen. He ovat poimineet niin sanotusti rusinat pullasta eli julkaisseet siitä heidän asiaansa ajavat osiot. Sitä voisikin kutsua nimellä osatieteellinen julkaisu. Mikäli ihmiskunta jatkaa sokeasti ilmastopoliitikkojen kuuntelua, lopulliset seuraukset ovat  radikaaleja, mullistavia tai suorastaan katastrofaalisia. Ja voin  vakuuttaa teille, että ne seuraukset eivät johdu ilmastonmuutoksesta. Ilmastopolitiikka keskittyy vain ja ainoastaan epäolennaiseen hiilidioksiidin määrään. On silläkin merkityksensä...luulisin...ehkä...
On erotettava luonnontieteellinen ilmastotiede ja ilmastopolitiikka. Toisin sanoen suomeksi sanottuna, ilmastopoliitikot valehtelevat.

       Miksi meille sitten valehdellaan. Ei ollut sattumaa, että psyykkisesti sairas lapsi pantiin purjehtimaan valtameren yli ja YK hurrasi seisten taputtaen ja hyvä ettei nobelia kaulaan lyöty. Miksi tämä on tehty selviää ennemmin tai myöhemmin, se on varma. Meitä kriittisesti tähän kaikkeen suhtautuvia on vielä harvalukuinen, mutta jatkuvasti kasvava joukko. Niin täydellisesti tämä on onnistunut. Mutta ei ihmisiä voi huijata loputtomiin, se on selvä. Yksi päätekijöistä on epäilemättä omalaatuinen multimiljardööri George Soros, hänellä on ennenkin ollut kaikenlaisia tempauksia, aiheutti mm. Suomen 90-luvun laman Pentti Kourin avustamana. Mutta 89-vuotias vanhus jaksaa vääntää. Nyt hänellä on oikeana kätenään hyvä ystävänsä entinen varapresidentti Al Gore, joka on laskuttanut ilmastoluennoistaan satoja tuhansia dollareita per luento ja kymmenkertaistanut omaisuutensa tämän kamppanjan aikana. Siis vailla minkään näköistä tieteellistä taustaa. Kuvastanee hankkeen poliittisuutta. Totuutta ei tarvitse toitottaa, valheita kyllä. Tähän liittyy myös pakolaisvirtojen ohjailu Eurooppaan. Eurooppa on muutenkin tämän porukan edessä eniten polvillaan, ei tämä muualla niin fanaattista ole. Nyt se nielee syötin kuokkuineen, kun aikoo heittää järjen vastaisesti 1000 miljardia eli biljoona euroa kaivoon ajaakseen energiansa, teollisuutensa ja ruoan tuotantonsa alas.

       Ilmeisesti tarkoitus on aiheuttaa kaaos ja sekasorto. En ihmettelisi yhtään vaikka koronavirus olisi laskettu liikkeelle tarkoituksella. Heillä on siinä tapauksessa todennäköisesti rokote jo hallussaan. Heidän lopullinen päämääränsä on todennäköisesti David Rockefellerin lanseeraama NWO (New World Order). Siinä ei ole sijaa muulle ihmiskunnalle kuin työvoimana. Rikkaat vallanpitäjät ovat aina olleet epäinhimillisiä muille kuin kaltaisilleen. He pitävät huolen siitä, että suut pysyvät supussa siten, että kun joku pyrkii pyramidin alimmille portaille, hänet viedään makuuhuoneeseen harrastamaan pedofiliaa. Tämä kuvataan ja otos pannaan kassakaappiin. Arvata saattaa, mitä tapahtuu sen jälkeen katulapselle.  Muun muassa Geoffrey Epstein pääsi hengestään sellissään sen vuoksi, että hänen pelättiin  möläyttelevän liikaa. Ainoa keino tämän kehityksen jarruttamiseksi on  oikean tiedon leviäminen. Se lienee kuitenkin turha toivo, heillä on siihen aivan liikaa rahaa ja valtaa.
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10216366003163170&id=1247799580

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN             Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa  2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus.           Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka   levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja  MERS (2012),  joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä  uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento  totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä  Covid-2-tapauksista  ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä  ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan.           SARS : ia    ja MERS: iä  vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA Suosittelen vastedes jättämään broilerit ja kananmunat ostamatta. Tämä uutinen tulee suoraan siipikarjabisneksen ytimessä olevalta henkilöltä, joka ei ole "rokotettu" ja on täysin tietoinen asiasta. Tällä viikolla on alkanut broilerien eli kananlihan pakko"rokotukset" mRNA- piikillä. Noin 1 - 1,5 viikon päästä nämä broilerit ovat kaupoissa mRNA - lihana eli mRNA- "rokotus" tulee broilerinlihan mukana. mRNA tulee sikiön kautta ja säilyy paremmin sikiötaajuuksissa, joten muniakin kannattaa välttää. (tieto annettu lauantaina 13. elokuuta 2023) 

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ           5G ei paranna yhteyksien tai puhelimien ominaisuuksia pätkän vertaa. Syy, miksi operaattorit suorastaan puoliväkisin tyrkyttävät 5G-liittymää, selviää seuraavasta:           Koronaruiskeet sisältävät erittäin myrkyllistä  grafeenioksidia ,  joka on niin terävää, että partikkeleiden reuna on vain  yhden atomin paksuinen  ja se repii hiussuonten seinämiä saaden aikaan  verenvuotoja  ja  suonitukoksia . Se saa  5G:n  avulla jopa  positiivisen varauksen j a on täten  yhdistettävissä  virtuaalimaailmaan.  Se on myös  syöpää aiheuttavaa .            5G-solutornisignaalit luovat mikrovirtoja kehossa. Tiedämme jo, että 5G-signaalit voivat aiheuttaa sähkövirtoja ihmiskehossa jopa huomattavan etäisyyden päästä. Tärkeä artikkeli, jonka on kirjoittanut Dr. Joseph Mercola ja julkaistu Children’s Health Defense -lehdessä paljastaa, että matkapuhelimien 5G-säteily johtaa mitattavissa oleviin biologisiin ja kemiallisiin muutoksiin ihmiskehossa. Hänen artikkelistaan: