Siirry pääsisältöön

MAAILMANLOPUN HIILIHYSTERIA

MAAILMANLOPUN HIILIHYSTERIA

      On surullista, että meidän päättäjillä on liian kiire tapella siitä, palautetaanko terroristinaiset ja lapset vai ei, tajutakseen mitä on tapahtumassa. Kilpaillaan muun Euroopan kanssa siitä, kuka pystyy pihistämään eniten "hiilijalanjäljessä" niin, ettei ole aikaa ottaa selvää mistä tässä hiilihysterian levityksessä on kysymys. Oikeastihan vapaalla hiilellä ei ole mitään tekemistä yhdiste hiiliDIoksidin kanssa. Yhtä vähän kuin vapaalla vedyllä on yhdiste veden kanssa. Vedessä kun on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi (H₂O). Hiilikammo johtuu siitä, että se antaa likaisen vaikutelman. On aivan sama kuin, jos pyrkisimme pääsemään vedystä eroon hävittämällä veden. Toisekseen ilmastohuijarit puhuvat CO₂:n määrästä yksikössä 400 ppm (parts per million), koska se vaikuttaa paljon suuremmalta kuin 0,04%. Näin vähäisellä määrällä on ilmastoon huomattavasti vähemmän vaikutusta kuin luonnollisella vaihtelulla. Etenkin kun tuostakin vähästä on ihmisen aiheuttamaa alle 4%, loput vapautuu lähinnä meristä. 
       Kaikki tiedemiehet tietävät, että hiilidioksidi on yksi elämän perustoista veden ja hapen  lisäksi. Ilman sitä tämä olisi yhtä kuollut planeetta kuin Mars. Kun elämä oli hehkeimmillään 100 miljoonaa vuotta sitten ilma oli suorastaan sakeana CO²:sta. Sitä oli mahdollisesti jopa 10 kertaa enemmän kuin nyt. Happea oli ehkä jopa 30%. Kun kasvihuoneilmiö oli suurimmillaan, napajäätiköitä ei ollut ja merten lämpötila oli mahdollisesti jopa yli 30°. Meret kuhisivat elämää ja mannerten elämä kukoisti monimuotoisempana kuin koskaan. Lämpötila oli jakautunut paljon tasaisemmin ympäri maailmaa kuin nyt. 
    Niin, mistähän se sana kasvihuoneilmiö johtuu? Siitä, että kasvit menestyvät parhaiten näissä huoneissa kun lämpö pääsee sisään muttei ulos. Ei niitä suinkaan ole tarkoitus tappaa tällä ilmiöllä.
     Meitä, jotka perustamme näkemyksemme vaikkapa vain lukion oppimäärään ilmastosta, ei kuuntele kukaan vaikka huutaisimme kurkku suorana. Meillä kun ei ole rahaa eikä valtaa. Kaikille Euroopan päättäjille tämä on mennyt täydestä läpi, Suomessa Perussuomalaiset ovat ainoita, jotka vähän haraavat vastaan, EU:ssa jotkut hajanaiset ryhmät, maailmalla hieman vaihtelevammin. 
      Tavallinen kansa elää jokapäiväistä elämäänsä ja fanittaa kun saadaan nakkipakettiin hiilijalanjäljen indeksi. Omituinen sana keksitty tähän maailman pelastuksen mittariksi. Tämän kaiken takana on pahantahtoinen Cabal-eliitti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN             Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa  2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus.           Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka   levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja  MERS (2012),  joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä  uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento  totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä  Covid-2-tapauksista  ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä  ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi my...

TÄMÄ KANNATTAA TODELLA KATSOA

TÄMÄ KANNATTAA TODELLA KATSOA Ilkka Vakkuri kertoo tällä videolla täydellisesti, miten maailma toimii ja miten  sen pitäisi toimia. Yhtenä esimerkkinä median puheet äärioikeistosta. Ei sellaista ole olemassakaan. Oikeisto on yksilön ja yrittämisen vapautta ja esimerkiksi natsisaksalla ei ollut mitään tekemistä oikeiston kanssa, se oli sosialistinen. https://m.youtube.com/watch?v=5C3U_KJo7CI

SAMMAKKOMERKKI JA BILL GATES

SAMMAKKOMERKKI JA BILL GATES Kun ostat kahvipaketin tai teetä tai jonkin muun pakkauksen, niin monissa niissä on sammakkomerkki. Mitä tämä sammakkomerkki tarkoittaa? Miksi Bill Gates on yhdistetty sammakkomerkkiin vai onko? Sammakkomerkki askarruttaa monia ihmisiä, mitä se tarkoittaa, onko se turvallista vai haitallista? Pyrin tuomaan edellä oleviin kysymyksiin vastauksia tässä kirjoituksessani.   Kuvassa vasemmalla on kuva sammakkomerkistä. Jo usean kuukauden ajan monet ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kyselleet, että tiedänkö mitään tästä sammakkomerkistä. Koska kyselyjä tulee koko ajan, niin siksi päätin kirjoittaa tämän kirjoituksen. Se taisi olla viime vuoden lopulla kun aloin tutkimaan tätä asiaa ja nyt tässä kirjoituksessa kerron sen mitä mieltä olen tästä sammakkomerkistä. Jokaisen ihmisen tulee tietenkin itsenäisesti tutkia ja koetella se mitä kirjoitan tästä aiheesta.   Sisällys: Alkusanat Bill Gates ja sammakkomerkki Sammakkomerkki ja hyönteisruoka sekä myrk...