Nyt muuten huijattiin meidän tytteleiltä muutama sata miljoonaa. Eikös joku voisi mennä kertomaan Sanna-neidille, että se näyttää rumalta historian kirjoissa Marinin kohdalla: "silloisen nuoren ja kokemattoman Sanna Marinin johdolla sijoitettiin ilmastohuijaukseen alkuvaiheessa satoja miljoonia euroja". Rahat sijoitettiin rahastoon, jotta myöhemmin näytäisi, että kysymyksessä ei olisi veronmaksajien rahat lainkaan, rahathan otetaan rahastosta. Tämäkin siis ennen kuin rahat olivat edes tienattu. Iljettävää touhua. Koska nämä keskenkasvuiset naikkoset eivät kysy Suomen kansalta mitään, he ovat tekemässä kavalluksen.😐👹
COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa 2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus. Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja MERS (2012), joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä Covid-2-tapauksista ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan. SARS : ia ja MERS: iä vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe
Kommentit
Lähetä kommentti