Siirry pääsisältöön

MEDIA ON MYYTY



     Maikkarikin  on jo alarmistien etujoukoissa. Oikeastihan leuto talvi säästää miljoonia euroja monellakin saralla ja luonnolle tästä ei ole pienintäkään haittaa, päinvastoin. Näistä asioista MTV ei hiisku sanaakaan. Sitä vastoin kun se ei muuta moitittavaa tästä keksi, niin se tekee jutun siitä, kuinka lasketteluyrittäjä kärsii. Kylläpä on kansantaloudellisesti tärkeä asia. Sitten se uutisoi, että nyt on saimaannorppa vaarassa kun  ei ole tarpeeksi jäätä. Ja varmemmaksi vakuudeksi saadaan WWF:n edustaja vakuuttelemaan, ettei muista näin pahaa tilannetta olleen koskaan. Siis muutaman norpan tähden, jonka olisi pitänyt luonnonvalinnan seurauksena kuolla sukupuuttoon jo kymmeniä vuosia sitten. Sukupuutto on ollut normaali tapahtuma maailmassa jo siitä ensimmäisestä solusta lähtien.   HS on lehdistä pahin. Sen pitää nyt TV-mainoskamppanjalla yrittää vakuuttaa olevansa totuuden puolella. Ei sen ennen ole sellaista tarvinnut todistella. 
     Karjan kasvatus halutaan lopettaa Suomessa. Silloin loppuu myös viljely ja omavaraisuus. Joka ainut  maanviljelijä tietää, että nämä ovat välttämättömiä toisilleen. Ja ihminen on evoluution seurauksena sekasyöjä, kaikki muu on luonnonvastaista. Jos karjatalous loppuu ei kasvissyöjilläkään ole enää ruokaa. Jos energiavarmuus vaarannetaan tämän seurauksena se johtaa katastrofiin. Ei tätä maata tuulimyllyillä pyöritetä, kun ydinvoimakaan ei tunnu kelpaavan päästöttömyydestäkään huolimatta. Ja aurinko ei täällä pohjoisessa paista kuin kesällä, kun on muutenkin lämmintä. Kylmä tulee, jos näin päättömästi toimitaan. Tiedän kyllä mitkä tahot ovat tämän takana, mutta ei siitä nyt sen enempää. Tärkeintä on nyt pysäyttää tämä pähkähullu politiikka. Nyt on Suomen ja koko Euroopan vaarallisin tilanne sitten Toisen maailmansodan. Useimmat teistä varmaan ajattelee, että ei kaikki tiedotusvälineet voi olla väärässä, mutta uskokaa minua, niitä ohjaillaan ylhäältä päin. Tämä hulluus ja aivopesu kiihtyy kiihtymistään. Havahtukaa nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Vallanpitäjät ovat aina käyttäneet aivopesua vallan välineenä. Ja nyt tarkoitan isompia tahoja kuin meidän eduskuntamme. He ovat harhaanjohdettuja myös. Kuulostanko mielestänne jotenkin hullulta? Yrittäkää löytää jutuistani epäloogisuuksia. Ei, niitä ei löydy. Etsikää niitä sitten ilmastopolitiikasta. Kuulostaako loogiselta, että meidät ohjataan ostamaan tietynlaista ruokaa ja kerrotaan, että se vaikuttaa maapallon ilmastoon? Ylipäänsä hiilidioksidi on ilmastolle ja luonnolle ainoastaan hyödyllinen kaasu. Ja elämän perusta. Vaikea ymmärtää, että siitä on ylipäänsä saatu väärennettyä tällainen syntipukki. Joka ainoa biologi ja tiedemies tietää tämän perusasiana. Sitä paitsi se kuului ala-asteen oppimäärään. Nythän oppikirjoja on siltä osin muutettu. Jo pelkästään tämän pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Siis oppikirjojen tieteellinen fakta on vaihdettu valheeseen. Kuulostaa pahasti diktatuurimaan toiminnalta. Suomessa. Niin täydellisesti pahantahtoiset amerikkalaismiljardöörit ovat tässä onnistuneet. Eikä heiltä raha lopu kesken, sitä on turha pelätä. Ja tämähän on ollut käynnissä jo kymmeniä vuosia. Tätä ei pysty pysäyttämään kuin totuuden laajalle leviämisellä. Aloitetaan me se nyt täältä Suomesta. Ei pidä kuunnella enää ilmastopoliitikkoja hetkeäkään. Ei suostuta enää aivopesuun. Ei mennä kuin lampaat teuraalle tai juutalaiset kaasukammioon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN             Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa  2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus.           Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka   levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja  MERS (2012),  joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä  uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento  totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä  Covid-2-tapauksista  ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä  ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi my...

TÄMÄ KANNATTAA TODELLA KATSOA

TÄMÄ KANNATTAA TODELLA KATSOA Ilkka Vakkuri kertoo tällä videolla täydellisesti, miten maailma toimii ja miten  sen pitäisi toimia. Yhtenä esimerkkinä median puheet äärioikeistosta. Ei sellaista ole olemassakaan. Oikeisto on yksilön ja yrittämisen vapautta ja esimerkiksi natsisaksalla ei ollut mitään tekemistä oikeiston kanssa, se oli sosialistinen. https://m.youtube.com/watch?v=5C3U_KJo7CI

SAMMAKKOMERKKI JA BILL GATES

SAMMAKKOMERKKI JA BILL GATES Kun ostat kahvipaketin tai teetä tai jonkin muun pakkauksen, niin monissa niissä on sammakkomerkki. Mitä tämä sammakkomerkki tarkoittaa? Miksi Bill Gates on yhdistetty sammakkomerkkiin vai onko? Sammakkomerkki askarruttaa monia ihmisiä, mitä se tarkoittaa, onko se turvallista vai haitallista? Pyrin tuomaan edellä oleviin kysymyksiin vastauksia tässä kirjoituksessani.   Kuvassa vasemmalla on kuva sammakkomerkistä. Jo usean kuukauden ajan monet ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kyselleet, että tiedänkö mitään tästä sammakkomerkistä. Koska kyselyjä tulee koko ajan, niin siksi päätin kirjoittaa tämän kirjoituksen. Se taisi olla viime vuoden lopulla kun aloin tutkimaan tätä asiaa ja nyt tässä kirjoituksessa kerron sen mitä mieltä olen tästä sammakkomerkistä. Jokaisen ihmisen tulee tietenkin itsenäisesti tutkia ja koetella se mitä kirjoitan tästä aiheesta.   Sisällys: Alkusanat Bill Gates ja sammakkomerkki Sammakkomerkki ja hyönteisruoka sekä myrk...