Siirry pääsisältöön

TURMION TIE


      Eurooppa ei ole koko historiansa aikana ollut niin tyhmä ja sinisilmäinen kuin viime vuosina. Kun siirtolaisia paremman elämän toivossa ohjailtiin 2015 monelta taholta Eurooppaan niin mitä se teki? Antoi huijata itsensä ja otti ne ilolla vastaan. Sitä vähemmistöä, jotka olivat todellisia pakolaisia olisi pitänyt auttaa lähtömaissaan ja vaatia rikkaita arabimaita kantamaan tilanteessa vastuunsa. Ne jakavat yhteisen islamilaisen kulttuurinkin. Ne eivät ottaneet ketään. Kun Euroopan pitäisi levittää näihin maihin länsimaista kulttuuria niin sen sijaan se antaa islamisoida itsensä ja taantuu kohti keskiaikaa. Sen sijaan, että se suojelisi rajojaan ja kulttuuriaan se ulkoistikin tämän tehtävän miljardeilla euroilla Turkille, joka on aina ollut arvaamaton ja kuten nyt nähtiin käyttää tilannetta vallan välineenä kiristykseen. Nyt jos koskaan Kreikan rajan pitäisi kestää ja Euroopan olla mukana varmistamassa sitä. Ja mitä sanoo Suomen sisäministeri. Hän sanoo lähettävänsä Suomen rajavalvojat paikalle auttamaan Kreikkaa lunastamaan "kansainväliset velvoitteensa". Toisin sanoen ottamaan miljoonia nuoria miehiä lisää eläteiksi niinkuin ei edellisissä olisi jo tarpeeksi. Saamme tuliaisiksi vielä väkivaltaisen islamilaisen kulttuurin. Tämä hallitus kuuluisi mielisairaalaan suljetulle osastolle eikä maan johtoon. Ja kun se on vasta alkutaipaleella niin mitä kauheuksia saamme vielä odottaa tulevaksi.👹

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN             Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa  2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus.           Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka   levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja  MERS (2012),  joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä  uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento  totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Kaikki väitetyt  Covid-2-tapaukset  ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä  ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan.           SARS : ia    ja MERS: iä  vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähes kaksi

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA Suosittelen vastedes jättämään broilerit ja kananmunat ostamatta. Tämä uutinen tulee suoraan siipikarjabisneksen ytimessä olevalta henkilöltä, joka ei ole "rokotettu" ja on täysin tietoinen asiasta. Tällä viikolla on alkanut broilerien eli kananlihan pakko"rokotukset" mRNA- piikillä. Noin 1 - 1,5 viikon päästä nämä broilerit ovat kaupoissa mRNA - lihana eli mRNA- "rokotus" tulee broilerinlihan mukana. mRNA tulee sikiön kautta ja säilyy paremmin sikiötaajuuksissa, joten muniakin kannattaa välttää. (tieto annettu lauantaina 13. elokuuta 2023) 

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ           5G ei paranna yhteyksien tai puhelimien ominaisuuksia pätkän vertaa. Syy, miksi operaattorit suorastaan puoliväkisin tyrkyttävät 5G-liittymää, selviää seuraavasta:           Koronaruiskeet sisältävät erittäin myrkyllistä  grafeenioksidia ,  joka on niin terävää, että partikkeleiden reuna on vain  yhden atomin paksuinen  ja se repii hiussuonten seinämiä saaden aikaan  verenvuotoja  ja  suonitukoksia . Se saa  5G:n  avulla jopa  positiivisen varauksen j a on täten  yhdistettävissä  virtuaalimaailmaan.  Se on myös  syöpää aiheuttavaa .            5G-solutornisignaalit luovat mikrovirtoja kehossa. Tiedämme jo, että 5G-signaalit voivat aiheuttaa sähkövirtoja ihmiskehossa jopa huomattavan etäisyyden päästä. Tärkeä artikkeli, jonka on kirjoittanut Dr. Joseph Mercola ja julkaistu Children’s Health Defense -lehdessä paljastaa, että matkapuhelimien 5G-säteily johtaa mitattavissa oleviin biologisiin ja kemiallisiin muutoksiin ihmiskehossa. Hänen artikkelistaan: