Siirry pääsisältöön

UUSI MAAILMANJÄRJESTYS

UUSI MAAILMANJÄRJESTYS

          Minä en väitä mitään vaan kerron suoraan mitkä ovat eliitin suunnitelmat. Se, miksi he tällaisia suunnittelevat, on minulle täysi arvoitus, samanlaisia kuolevisiahan he ovat niin kuin kaikki muutkin. Vai kuvittelevakohan he saavansa jonkunlaisen aseman jossain Saatanan valtakunnassa, toisin sanoen Helvetissä.

         On turha jaaritella mistään salaliittoteorioista, ei tämä salaista ole sen enempää kuin teoriaakaan. Ei kai tällainen tavallinen pulliainen muuten voisi olla kärryillä kaikesta. Kyllä he toimivat aivan avoimesti, salaisia ovat vain CFR:n (Council on Foreign Relations)(liite), Bilderberg-ryhmän (liite) ja Trilatetaalisen komission (liite) kokoukset. CFR perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1921 ja Uuden maailmanjärjestyksen juuret juontuvat tänne. Tässä yksityisessä ulkosuhteiden neuvostossa on 5000 jäsentä ja siihen on kuulunut kaikki Yhdysvaltain presidentit pois lukien John F. Kennedy, jolle kävi niin kuin kävi ja Donald Trump, joka vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta ja lopetti WHO:n rahoituksen. Siihen kuuluu poliitikkoja, valtiosihteerejä, CIA: n johtajia, pankkiireja, lakimiehiä, professoreja ja tiedotusvälineiden edustajia. USA:n ja Euroopan media on neuvoston hallinnassa. Neuvoston suurin rahoittaja on Rockefeller-säätiö. Bilderberg on kokoontunut vuodesta 1954 vuosittain ja kokous pidettiin kerran Helsingissäkin Kalastajatorpalla 1994. Suomesta niihin on osallistunut yhteiskunnallisia vaikuttajia, poliitikkoja, elinkeinoelämän ja median edustajia. Muun muassa Helsingin Sanomien kaikki päätoimittajat Aatos Erkosta lähtien. Jorma Ollila on Bilderbergin ohjausryhmän jäsen ja on osallistunut kokouksiin 18 kertaa. Muita osanottajia ovat muun muassa Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, kansanedustaja Elina Valtonen ja viimeksi afrikkakomissaari Jutta Urpilainen muutamia mainitakseni. David Rockefeller perusti Trilateraalisen komission, kun hänen ehdotustaan Japanin ottamisesta mukaan ei hyväksytty. 

           Miksi tämä kaikki sitten on tehty? Ylempi luokka huomasi jo pari vuosituhatta sitten, että paras tapa hallita ihmisiä on syyllistäminen. Ihminen on syntinen ja taivaaseen pääseminen edellyttää parannuksen tekemistä. Se ei enää toiminut, koska ihminen on maallistunut. Täytyi keksiä uusi keino syyllistää ihmiskunta. Silloin globaali eliitti, Deep state, Cabal, Illuminati, NWO (New Word order, David Rockefeller), miksi sitä haluaakaan kutsua, keksi ilmastouskonnon. Maapallo lämpenee ja ihminen on syyllinen. Täytyy tehdä parannus ja lopettaa hiilidioksidipäästöt, vaikka tosiasissa hiilidioksidilla ja lämpötiloilla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Näin saadaan koko ihmiskunta, niin valtiot kuin yksityisetkin velkaantumaan (olette varmaan huomanneet, että lainaa tyrkytetään joka tuutista) pienen eliitin pankeille korviaan myöten ja maailman talous tuhon tielle. EU on varannut tähän biljoona (1 000 000 000 000 eli miljoona miljoonaa) euroa. Tämä eliitti omistaa maailman varallisuudesta 80%. Sellaisella omaisuudella voi tehdä melkein mitä tahansa. Maailman mediasta 95% on tavalla tai toisella muutaman heidän omistamansa yhtiön hallinnassa, joten aivopesua on voitu tehdä jo kymmeniä vuosia. Vain heidän tutkimuksensa saavat rahoitusta, joten tiedemiehiä on ostettu/peloteltu mukaan paljon. Loput vaiennetaan pilkkanimellä "denialisti" ja ura loppuu siihen, murhiakin on tapahtunut.

        Eurooppa on eliitin pahin hidaste. Siksi siihen on keskitetty eniten toimia. Seuraava tavoite on Euroopan Yhdysvallat, liittovaltio, jota on helpompi kontrolloida.

       Ukrainan sotakin ja sen rahoitus on Cabalin järjestämä. Kuten he ovat rahoittaneet kaikkien sotien kaikkia osapuolia jo satoja vuosia. Mitä enemmän ihmisiä kuolee ja mitä paremmin asekauppa käy, sen parempi heille.

        Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusaate on miljardööri George Sorosin (93v) keksintöä. Hän on sijoittanut kansalaisjärjestöönsä Open Society Foundationiin (liite) 18 miljardia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 22 tuomaria ovat suoraan yhteydessä tähän. Tuomarit valitaan vahvasti poliittisin perustein ja jäsenmaat joutuvat sitoutumaan EIT:n päätöksiin. Agendaan kuuluu seksuaalinen tasa-arvo, sukupuolineutraalius, homoavioliitot ja adoptio-oikeus, "vihapuheen" kriminalisointi, uskontojen tasa-arvo ja pakolaisten ohjailu. Punavihreät ajavat miljardöörieliitin politiikkaa, eivätkä edes tiedä sitä. Oikeasti Sorosista ei löydy ripaustakaan humaaniutta. Hän toimi toisen maailmansodan aikaan nuorena juutalaispojan kloppina natsien kätyrinä omaa kansaansa vastaan. Hän aiheutti myös Suomen 90-luvun laman Pentti Kourin avustamana. Tarkoitus on saattaa Eurooppa kaaokseen ja sekasortoon. Hajoita ja hallitse (divide et impera) -periaate keksittiin Rooman valtakunnassa. Ilmastoasioissa hänellä on oikeana kätenään hyvä ystävänsä entinen varapresidentti Al Gore, joka on laskuttanut ilmastoluennoistaan satoja tuhansia per luento ja kymmenkertaistanut omaisuutensa tämän kamppanjan aikana. Vailla minkäänlaista tieteellistä taustaa. Kuvastanee hankkeen poliittisuutta. Totuutta ei tarvitse toitottaa, valheita kyllä. 

            Eurooppa on muutenkin tämän porukan edessä eniten polvillaan, ei tämä muualla niin fanaattista ole. Nyt se nielee syötin kuokkuineen, kun aikoo heittää järjen vastaisesti 1000 miljardia eli biljoona euroa kaivoon ajaakseen energiansa, teollisuutensa ja ruoan tuotantonsa alas. Energian tuottajien täytyy ostaa päästöoikeuksia, aneita, jotka talletetaan ilmastorahastoon, josta ne siirretään EU:n ilmastorahastoon ja sitä kautta miljardöörien taskuihin. He ovat viimeinkin keksineet keinon rikastua lisää myymällä ilmaa (ja tietysti myrkkypiikkejä). Meidän täytyy maksaa hengittämisestä.
         Tarkoitus on aiheuttaa kaaos ja sekasorto. Koronavirus laskettiin liikkeelle tarkoituksella. Bill Gateshan "omistaa" 60% WHO:sta, joten pandemia oli helppo julistaa. Tarkoitus on tappaa ihmisiä "rokotteilla" "ylikansoituksen" (kaikki maailman ihmiset mahtuisivat väljästi Laatokan jäälle) ehkäisemiseksi. 

          Sitten valtiot velkakoukkuun. Heidän lopullinen päämääränsä on David Rockefellerin lanseeraama NWO (New World Order). Siinä ei ole henkiin jääneelle, ehkä puolelle miljardille ihmiselle sijaa kuin työvoimana. Näistä orjista kukaan ei omista mitään, ei edes ajatuksiaan. Rikkaat vallanpitäjät ovat aina olleet epäinhimillisiä muille kuin kaltaisilleen. He pitävät huolen siitä, että suut pysyvät supussa siten, että kun joku pyrkii pyramidin alimmille portaille, hänet viedään makuuhuoneeseen harrastamaan pedofiliaa. Tämä kuvataan ja otos pannaan kassakaappiin. Arvata saattaa, mitä tapahtuu sen jälkeen katulapselle. Muun muassa Geoffrey Epstein pääsi hengestään sellissään sen vuoksi, että hänen pelättiin möläyttelevän liikaa. 

           Ainoa keino tämän kehityksen jarruttamiseksi on oikean tiedon leviäminen. Se on kovan työn takana, koska heillä on aivan liikaa rahaa ja täten myös valtaa.

IPCC

ttps://fi.m.wikipedia.org/wiki/IPCC

CFR

https://en.wikipedia.org/wiki/Council_on_Foreign_Relations

Bilderberg

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4

Trilatetaalinen komissio

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Trilateraalinen_komissio

Open Society Foundation

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Open_Society_Institute

NIPCC:n raportti: ilmastonmuutos uudelleen harkittuna

https://web.archive.org/web/20230329055733/http://www.ilmastofoorumi.fi/wp-content/uploads/2013/09/ccr-ii-fysikaalinen-tiede-yhteenveto-paattajille.pdf

http://climatechangereconsidered.org/

Lappajärven ilmastoseminaari 27.3.2021

https://youtu.be/g6sGvlhYy5I

https://youtu.be/ZZ4CHMPF-TM?si=FxzDmYwQH5rba9to

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN

COVID-19, HISTORIAN SUURIN RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN             Koronakriisi alkoi, kun vuoden vaihteessa  2019-20 Kiinan Wuhanissa kerrottiin karanneen vaarallinen virus.           Koronavirukset ovat ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien virusten heimo , joita tunnetaan kymmeniä erilaisia ja joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Näistä neljä aiheuttaa lieviä flunssan oireita ja kaksi on aiheuttanut epidemian, SARS-CoV (2003), joka   levisi 29 maahan, sairastuneita oli noin 8000 ja kuolleita 80 ja  MERS (2012),  joka levisi 27 maahan, sairastuneita oli noin 2500 ja kuolleita 861. Kun he julkaisivat kuvan tästä  uudesta SARS-CoV2 -viruksesta, tutkija Kalevi Korento  totesi sen olevan sama kuva kuin 2003-epidemiassa . Valtaosa väitetyistä  Covid-2-tapauksista  ovat olleet influenssa A:ta tai B:tä  ( liite 1 ), oireet, yllätys yllätys, samat. Influenssahan katosi mystisesti tilastoista kokonaan.           SARS : ia    ja MERS: iä  vastaan on yritetty kehittää rokotetta lähe

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA

VÄLTTÄKÄÄ SIIPIKARJAA JA MUNIA Suosittelen vastedes jättämään broilerit ja kananmunat ostamatta. Tämä uutinen tulee suoraan siipikarjabisneksen ytimessä olevalta henkilöltä, joka ei ole "rokotettu" ja on täysin tietoinen asiasta. Tällä viikolla on alkanut broilerien eli kananlihan pakko"rokotukset" mRNA- piikillä. Noin 1 - 1,5 viikon päästä nämä broilerit ovat kaupoissa mRNA - lihana eli mRNA- "rokotus" tulee broilerinlihan mukana. mRNA tulee sikiön kautta ja säilyy paremmin sikiötaajuuksissa, joten muniakin kannattaa välttää. (tieto annettu lauantaina 13. elokuuta 2023) 

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ

ÄLKÄÄ OTTAKO 5G-LIITTYMÄÄ           5G ei paranna yhteyksien tai puhelimien ominaisuuksia pätkän vertaa. Syy, miksi operaattorit suorastaan puoliväkisin tyrkyttävät 5G-liittymää, selviää seuraavasta:           Koronaruiskeet sisältävät erittäin myrkyllistä  grafeenioksidia ,  joka on niin terävää, että partikkeleiden reuna on vain  yhden atomin paksuinen  ja se repii hiussuonten seinämiä saaden aikaan  verenvuotoja  ja  suonitukoksia . Se saa  5G:n  avulla jopa  positiivisen varauksen j a on täten  yhdistettävissä  virtuaalimaailmaan.  Se on myös  syöpää aiheuttavaa .            5G-solutornisignaalit luovat mikrovirtoja kehossa. Tiedämme jo, että 5G-signaalit voivat aiheuttaa sähkövirtoja ihmiskehossa jopa huomattavan etäisyyden päästä. Tärkeä artikkeli, jonka on kirjoittanut Dr. Joseph Mercola ja julkaistu Children’s Health Defense -lehdessä paljastaa, että matkapuhelimien 5G-säteily johtaa mitattavissa oleviin biologisiin ja kemiallisiin muutoksiin ihmiskehossa. Hänen artikkelistaan: